Tilaesittely

Olemme pieni, lähiruokaa tuottava luomu- ja metsätila Äijälässä Laukaassa, noin 40 km Jyväskylästä pohjoiseen. Yrityksemme on olemassa, jotta voisimme jatkaa aiempien sukupolvien aloittamaa ruoantuotantotyötä omalla näkemyksellämme ryyditettynä ja tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden hankkia eettisesti ja ekologisesti tuotettua lähiruokaa, -tuotteita ja -energiaa. Tuotamme oman perheen voimin alkuperäisrotuisen kainuunharmaslampaan luomulihaa, kauniita taljoja, pehmeää villalankaa, huovutusvillaa, maisemanhoitopalveluita ja polttopuuta. Tilauksesta on mahdollista saada myös villiyrttejä: luomuna nokkosta ja siankärsämöä ja tavanomaisen kuusenkerkkää sekä koivunlehteä. Syksyllä tilattavissa on suppilovahveroa. Kainuunharmaslammas lisää lampaiden geeniperimän monimuotoisuutta: se on harvinainen, suomalainen lammasrotu ja siksi koemme tämän kansallisaarteen ylläpitämisen erityisen tärkeänä työnä.

Pyrimme toiminnassamme olemaan mahdollisimman ekologisia: kehitämme jatkuvasti energiatehokkuuttamme, säästämme vettä ja polttoainetta ja kierrätämme tilamme kierrossa olevia ravinteita. Noudatamme luonnonmukaisen viljelyn periaatteita: kompostoimme lannan ja käytämme sen lannoitteena satokasveille, lampaat saavat laiduntaa luomulaitumillamme kesäkuusta syyskuun loppuun ja syödä tilan omia luomurehuja. Nurmiin kylvetään palkokasveja ravinneomavaraisuuden ja pölyttäjien ravinnon saannin turvaamiseksi. Osan energiasta tuotamme itse aurinkopaneeleilla ja käyttövesi lämpiää hakkeella. Pyrimme jatkuvasti vähentämään myös työkoneiden käyttöä, missä se vain onnistuu. Toimimme harjoittelutilana opiskelijoille ja osallistumme alueelliseen ja kansalliseen kehittämistoimintaan aina, kun sopiva tutkimus- tai koulutushanke avautuu ja se on meille mahdollista. Käytämme alihankkijoina suomalaisia yrityksiä, koska haluamme osaltamme varmistaa, että työpaikat ja osaaminen säilyvät Suomessa.

Seuraa meitä somessa: FB https://www.facebook.com/niemelanharmaslammastila ja IG https://www.instagram.com/niemelanluomulammastila/

 

Tuotteiden saatavuus ja tilapuoti

Tuotteitamme on saatavilla tilamme puodista osoitteessa Hoikkalantie 44 41390 Äijälä. Toimitus 50 km säteelle tilastamme on mahdollista; arvoltaan yli 100 €:n tilaukset toimitan veloituksetta kotiin. Ajantasainen hinnasto löytyy täältä: http://niemelantila.nettisivu.org/tilamyymalanhinnasto_ja_tuotteet/

Tilaa:

  • puhelimitse/whatsappilla viestillä tai soittaen 050-324 2379
  • sähköpostilla karitsakammari@outlook.com.
  • Sovi toimitus:
    • lihatilaukset tulee noutaa tai sopia niille toimitus
    • langat, villan ja taljat voin myös postittaa: postitukset lähtevät viikon sisällä tilauksesta ja lähetyksistä laitan seurantatunnukset tilaajalle.

 

Jyväskylän seudun Reko-ruokapiirin kautta (liity ryhmään www.facebook.com/groups/135018837029773/?ref=bookmarks) Reko-jako torstaisin kuvassa näkyvinä päivinä Seppälän Prisman parkkipaikalla klo 17-17.30) sekä Keljossa Citymarketin Motonetin puoleisella parkkipaikalla klo 17.45-18.15. Voin toimittaa tilauksia Jyväskylään Reko-jakoihin myös ilman liittymistä Reko-ruokapiiriin; tällöin tilaukset tehdään suoraan meille. 

Jolppi-ruokapiirin kautta Jyväskylässä.

 

« Edellinen Maaliskuu 2020 Seuraava »
Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai
            1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
* Puotipäivä klo 15-20Puotipäivä klo 15-20

Klo: 10:40

Lammastilan puoti ja lampola avoinna.

14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
         

Sivut päivitetty 26.3.2024